Lastensuojelulaitos Toipparissa toiminnallisuus sekä aktiivinen vuorovaikutus on osa arjen käytäntöä. Harjoittelemme yhteisessä arjessa sosiaalisia taitoja, sitoutumista, vastuullisuutta, hyviä käytöstapoja sekä ongelmanratkaisutaitoja yhdessä ohjaajien kanssa.
Yhteisen arjen, koulunkäynnin sekä harrastusten lisäksi tarjoamme lapsille erilaista tekemistä musiikin ja liikunnan parissa sekä toiminnallisia ja elämyksellisiä retkiä, leirejä ja tempauksia.

HARRASTUKSET

Tuemme lapsen aikaisempia harrastuksia ja mahdollistamme niiden jatkuvuuden. Jos lapsi ei ole aikaisemmin harrastanut mitään, pyrimme löytämään hänelle mielekkään ja säännöllisen harrastuksen laitoksen ulkopuolelta. Säännöllinen harrastus kehittää lapsen vastuuntuntoa, pitkäjänteisyyttä ja mahdollistaa uusien ihmissuhteiden syntymistä ja tätä kautta sosiaalisten taitojen kehittymistä. Tavoitteena on, että lapsi jatkaisi harrastustaan myös sijoituksen jälkeen ja saisi sitä kautta uusia ystäviä.
KÄDENTAIDOT

Kädentaitojen pääpaino on yhdessä tekemisessä, uskalluksen lisäämisessä ja käytännön työn opettelemisessa ja sen lisäämisessä.
LIIKUNTA

Toipparissa kannustetaan lasta ennen kaikkea omaehtoiseen liikkumiseen. Pihapiiri tarjoaa erilaisia liikuntamahdollisuuksia. Toipparissa on myös oma kuntosali. Lapsen fyysistä ja psyykkistä kuntoa tuetaan, nämä yhdessä kohentavat lapsen itsetuntoa, sosiaalisuutta ja ennen kaikkea yleistä hyvinvointia. Joukkuelajeissa opetellaan ryhmässä toimimista sekä noudattamaan sovittuja sääntöjä. Ennen kaikkea, liikunnasta voi nauttia, ja siitä voi tulla liikunnallinen elämäntapa.
