Erityisosaaminen


LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN ASIANTUNTIJUUS

Toipparin henkilökunnalla on vahvaa ammattiosaamista ja lisäkoulutusta. Koko henkilökunta on opiskellut työnantajan kannustamana muun muassa lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinnon.

Usein sijaishuollossa olevien lasten alkoholin ja päihteiden käyttökokemukset alkavat varhain ja käyttö on laadultaan erilaista kuin muilla ikätovereilla. Lastensuojelulaitoksessa asuvat nuoret ovat kokeilleet tai käyttäneet huumaavia aineita huomattavasti sijaisperheessä asuvia nuoria yleisemmin.

Päihdeongelmien hoitamattomuus on mittava yhteiskunnallinen rasite. Toippari omalta osaltaan vastaa ja toteuttaa päihdetyötä sillä laajuudella kuin se on mahdollista lastensuojelulaitoksessa. Toippari ei ole päihdehuoltolaitos, vaan sijaiskoti lapsille, jossa kuitenkin pyritään toteuttamaan mahdollisimman laadukasta päihdetyötä lastensuojelulakia noudattaen.

Ehkäisevä päihdetyö
Ehkäisevä päihdetyö on päihteiden, kuten alkoholin, huumeiden, tupakkatuotteiden ja rahapelien aiheuttamien haittojen ehkäisyä ja vähentämistä. Toipparissa ehkäisevän päihdetyön tavoitteena on vähentää päihteiden kysyntää, saatavuutta, tarjontaa ja päihdehaittoja sekä edistää terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia.

Ehkäisevän päihdetyön tarkoituksena on kehittää puitteita päihteettömälle elämälle ja ohjata lapsia päihteettömyyttä tukeviin valintoihin. Ehkäisevän päihdetyön toteuttaminen ei kuulu pelkästään omaohjaajille, vaan kaikille työntekijöille ja eri toimijoille; monet eri viranomaiset, järjestöt, yritykset ja yhteisöt mukaan lukien.

Korjaava päihdetyö
Korjaavan työn tehtävänä on hoitaa päihteistä aiheutuneita haittoja siinä, missä ehkäisevällä päihdetyöllä pyritään edistämään hyvinvointia ja ehkäisemään haittojen syntymistä varhaisessa vaiheessa.

Toipparissa korjaavaa päihdetyötä on päihdehaittoihin tai niihin johtaneeseen käyttöön kohdistuvat palvelut, ongelmakäytön tai päihderiippuvuuden hoitopalvelut, päihdeongelman uusiutumisen ehkäisevät palvelut tai ongelmakäytön tai päihderiippuvuuden haittojen vähentäminen sekä pahenemisen ehkäisy.

VÄKIVALTA- JA RIKOSKIERTEEN EHKÄISY/KATKAISU

Karkumatkojen yhteydessä on usein rankkaa päihteidenkäyttöä käytännössä aina, sekä väkivalta- ja rikoskierrettä. Näissä haastavissa tapauksissa sijoituspaikan valinnassa siirrytään koko ajan suljetumpaan suuntaan ja lopulta ollaan siinä tilanteessa, että tuntuu ettei missään oikein pärjätä, ja lapsi siirretään EHOlle. EHO pysäyttää lapsen vakavasti vahingollisen käyttäytymisen ja tilanne saadaan rauhoitettua. Kokonaisvaltaisia, pysyviä käyttäytymisen muutoksia ei kuitenkaan saavuteta lyhytaikaisilla (3 kk) toimenpiteillä ja lapsi saatetaan tuomita vankilaan. 

Toippari vastaanottaa kiireelliseen sijoitukseen EHOlta sekä myös alaikäisiä vankeja (jalkapantarangaistusvanki) RISEltä, joita sijoitetaan vankilan ulkopuolella oleviin laitoksiin. Toippari tekee tiivistä yhteistyötä RISEn, poliisin sekä sosiaaliviranomaisten kanssa. Mikäli Toipparissa sijoitettuna oleva lapsi on vankilassa, omaohjaaja tekee tehostettua perhetyötä, on usein yhteydessä lapseen puhelimitse ja käy säännöllisesti vierailulla lapsen luona vankilassa.

AMMATTIMAINEN KOIRA-AVUSTEINEN TOIMINTA HOITO- JA KUNTOUTUSTYÖSSÄ

Toipparissa hoito- ja kuntoutuskoiran, bordercollie Raffin, työn tarkoituksena on lisätä lasten terveyttä ja hyvinvointia.

Ammattimainen koira-avusteinen toiminta perustuu koiran ja lasten välille muodostuvaan ainutlaatuiseen vuorovaikutussuhteeseen.  Koira-avusteisesta toiminnasta on monenlaista hyötyä mielialan parantamisessa. Toiminnalla voidaan esimerkiksi vaikuttaa sosiaaliseen toimintakykyyn ja vähentää masennusoireita ja yksinäisyyttä. Koiran kanssa toimiessa stressitasot laskevat ja ahdistus vähenee.

Raffi on innokkaasti mukana palloleikeissä, eikä kyllästy niihin koskaan.

Raffi on eloisa,  ilmeikäs ja hyvin sosiaalinen koira. Se peilaa todella vahvasti ihmisten tunnetiloja. Raffi antaa välittömästi palautetta ympärillä oleville ihmisille heidän toimistaan. Sen seurauksena lapset joutuvat miettimään omaa käytöstään, ja mahdollisesti korjaamaan toimintaansa. Ammattimainen koira-avusteinen toiminta poikkeaa vapaaehtoistoiminnasta siten, että se on tavoitteellista työtä. Koira-avusteista toimintaa voidaan hyödyntää yksilö- ja ryhmätoiminnassa, perhetyössä ja jälkihuollossa.

Raffi on mukana arjen toiminnoissa, kuten kauppareissuilla, lasten kuljetuksissa sekä luonto- ja uimaretkillä.

Hoitamattomalla traumalla voi olla merkittäviä elinikäisiä kielteisiä vaikutuksia lapsille, kuten heikko emotionaalinen mielenterveys, sosiaaliset vaikeudet, huono fyysinen terveys, päihteiden väärinkäyttö, nuorisorikollisuus ja rikollisen toiminnan jatkuminen aikuisiässä. Lastensuojelujärjestelmään osallistuvat sijaishuollossa olevat lapset ovat vaarassa, koska he ovat kokeneet jonkinlaisen väliintuloa vaativan trauman. Lisäksi, kun lapsi poistetaan lähtöperheestä lastensuojelun toimesta ja laitetaan sijaishuoltojärjestelmään, se on myös usein lapsen erottaminen ystävistä ja koulusta. Lisäksi erottaminen sisaruksista on sinänsä traumaattista. Ammattimainen koira-avusteinen toiminta tavoitteellisessa hoitosuunnitelmassa on todettu olevan tehokas hoitomuoto trauma-altistukseen ja posttraumaattiseen stressihäiriöön, erityisesti lapsilla.

ELÄINAVUSTEINEN TERAPIA

Hevosen ja lapsen välinen vuorovaikutus vahvistaa itsetuntoa, tunnetaitoja, ja mikä parasta, hevonen ei syrji.

Toipparin lapsilla on mahdollisuus käydä vierailemassa paikoissa, jossa on koti- ja/tai lemmikkieläimiä, kuten maatilat, tai osallistua esimerkiksi hevosavusteiseen terapiaan. Hevosavusteisuuden määritelmään mahtuu monenlaisia aktiviteetteja: hevosen läsnäolo, hoito ja käsittely, hevosen selässä tai ajaen toimiminen. Ratsastusterapia voi olla fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista kuntoutusta tarvitsevan lapsen lääkinnällisen kuntoutuksen osa. Ratsastusterapia ostetaan tarvittaessa ulkopuolisilta toimijoilta.